Ahmon kauden avaus sunnuntaina

Tällä viikolla kentällä on tehty paljon talkoita, aktiiviset talkoolaiset ovat ahertaneet väylillä, klubilla, viheriöillä ja monessa muussakin paikassa. Ahmo alkaa olla pikku hiljaa valmis uuden kauden avaukseen. Lauantaille jää vielä muutamia talkoohommia, muun muassa viheriöiden ympärysten havaravointi. Omat lehtiharavat mukaan! Jos talkooväkeä löytyy ja viheriöiden ympäristöt saadaan haravoitua, vihertävät nekin Read more…

Maalaustalkoisiin uusia käsiä

Klubin ulkopuolisen seinät ovat saaneet jo uutta väriä heti vapun jälkeen. Talkoot jatkuvat tiistaina klo 9, jolloin jo maalataan vihreitä osia. Talkoomestarina häärii Risto Niskanen (puh. 0440 214 516), jolta voi kysyä lisäohjeita maalaamiseen. Jo maanantaina valkeita osia oli maalaamassa kymmenkunta talkoolaista, mutta uusia käsipareja saa tulla mukaan, jotta koko Read more…

Range on käytössä

Viime päivinä Ahmolla on edetty kiireistä kevättä ja myös range on kuivunut niin, että se voidaan ottaa käyttöön. Loppuviikosta on luvattu vielä sateita, joten tilannetta seurataan, mutta mikäli rangelle menemistä ei ole estetty, talviruostetaa saa käydä lyömässä pois. Poletteja saa klubilta.

Hyvältä näyttää!

Johtokunnan kanssa kiertelimme kentällä keskiviikkona. Kurkkasimme jopa harsojen alla parilla viheriöllä ja pitää sanoa, että hyvältä näyttää, jopa todella hyvältä. Väylät ovat talvehtineet hyvin. Hiekoitus ja kalkitus onnistui keväällä myös hyvin, eikä väylillä ole suuria talvivaurioita. Kenttähenkilökunta oli jo kerennyt hoitaa kakkos- ja kolmosväylät, ja ne näyttävät jo varsin pelikelpoisilta. Read more…

Kauden alku lähestyy

EI vielä. Etelä-Suomessa on päästy pelaamaan jo monta viikkoa, mutta meillä Ahmolla pitää vielä malttaa odottaa. Kentällä on vielä osittain lunta ja varsinkin märkää. Naapurikentistä Nivalassa golfkausi on jo päässyt vauhtiin, mutta heillä on talven aikana ollut vähemmän lunta ja kentän pohja on nopeammin kuivuva kuin Ahmolla. Ahmon savipohjainen kenttä Read more…

Kokouskutsu

Ylä-Savon Golfseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään tänä vuonna etäyhteyksin. Johtokunta päätti kokousjärjestelystä kokouksessaan 15.4. Kokouksessa käsitellään mm. vuoden 2020 tilinpäätös ja toimintakertomus sekä hyväksytään sääntömuutokset. Kevätkokous järjestetään 6.5. klo 18 alkaen Microsoft Teams -sovelluksella. Linkki kokousta varten julkaistaan seueran verkkosivulla kokousviikolla. Johtokunta

Kauden avaus lähestyy

Nyt ei tarvitse katsoa enää kalenteria huomatakseen, että kesä ja golfkauden avaus on jo lähempänä kuin arvataankaan. Osoituksena tästä on muutamia yhtä varmoja kevään merkkejä kuin muuttolinnut: ensimmäinen varma asia on pelioikeusmaksujen lähettäminen ja toinen, vielä konkreettisempi kevään merkki on viheriöitten harsotus Ahmolla. Se on tehty nyt! Lunta on vielä Read more…

Ahmo sai hiekkakylvyn

Kevät on edennyt jo pääsiäiseen asti ja lumet ovat saaneet kyytiä Ahmolla. Viime vuonna vähäisen lumipeitteen vuoksi tekemättä jäänyt hiekoitus päästiin nyt tekemään juuri ennen pääsiäistä. Kentän lumipeitetteen paksuutta seurattiin jo jonkin aikaa ja pitkään tilanne oli se, että paksun lumipeiteen vuoksi hiekan levitykseen ei päästy, kun traktori ei olisi Read more…

Nelosväylä Ahmon vaikein

Viime syksynä alkanut Ahmon kentän reittaus on vihdoin valmistunut väylien HCP-arvoja myöten. Kenttä ja pelaajat ovat vuosien verralla muuttuneet sen verran, että HCP-arvot muuttuvat. Kentän vaikein välylä on edelleen nelosväylä, mutta helpoin väylä muuttui talven aikana. Ahmon helpoin väylä on jatkossa ykkösväylä. Ykkösväylän asema kentän helpoimpana väylänä on selvä: se Read more…

Kentta_4_5_2005 V.yl.-1 (1)

Mikä väylä on helpoin?

Monet varmaankin huomasivat viime syksynä, että golfliiton reittausryhmä kävi Ahmolla muutaman vuoden jälkeen tekemässä tarkistusmittaukset, että kentän rating saadaan ajan tasalle. Operaatiossa on kyse siitä, että selvitetään kentän väylien leveydet ja pituudet ja erilaisten esteiden sijoittuminen kenttäalueella. Kaikkien mittausten perusteella tehdään course rating, jonka perusteella eri kentät voidaan laittaa vaikeusjärjestetykseen Read more…