Pikkujoulu 2.12.

Vaikka Ahmo on vielä pelikunnossa ja ahkerimmat käyvät yhä sään salliessa pelaamassa, on hyvä aika laittaa jo kalenteriin pikkujoulupäivä 2.12. Kokoonnumme tuolloin perinteiselle Iisalmen Seurahuoneelle perinteiseen pikkujouluun. Illan ohjelmassa on hyvää ruokaa ja erinomaista seuraa. Lisäksi palkitsemisia ja muistamisia sekä illan päätteeksi musiikkia. Tiedä vaikka kuulisimme kappaleen Twist’n Shout, kun musiikkia soittaa Qvist & Sound. YSG:n jäseniltä illalliskortti 20 euroa, seuran ulkopuolisilta osallistujilta 30 euroa. Ilmoittaudu 27.11. mennessä NeGolfin kilpailukalenterin kautta. Ohjelmasta lisätietoa pikku hiljaa. Ennen kokousta pidetään Read more…

Ahmo valmistautuu talveen

Nyt ei ole enää kovin paljon kesää jäljellä. Perjantaina 14.10. klubilla tehdään loppusiivous, jonka jälkeen klubi ja sosiaalitilat jäävät talviteloille. Jos haluat vielä käydä ostoksilla esimerkiksi pukinkonttiin, kannattaa pitää kiirettä. Pelaaminen voi vielä jatkua Väylien holkitus alkoi maanantaina, jolloin autot poistuivat käytöstä. Kenttä jää perjantaista alkaen pelioikeuspelaajien käyttöön. Myös range suljetaan perjantaina. Kun maassa on kuuraa, kentälle EI SAA mennä. Pelioikeuden lunastaneet pelaajat voivat varata ajan NexGolfin ajanvarauksen kautta. Myös vieraspelaajat ovat tervetulleita: maksa greenfeemaksu (20 euroa) Ylä-Savon Read more…

Lippukisa sunnuntaina

Sunnuntaina 9.10. pelataan muutaman vuoden tauolla ollut Lippukisa alkaen klo 10 väliaikalähtönä. Samalla vietetään kauden päättäjäisiä, vaikka kenttää ei vielä lopullisesti suljetakaan. Kilpailu on YSG:n jäsenille ilmainen ja seura tarjoaa makkarat ja kahvit. Kahvin kanssa taitaa olla kahvileipääkin tarjolla. Lippukilpailu on Suomessa suosittu kilpailumuoto, josta on usealla klubilla muodostunut kauden avaus- tai päätöskilpailu. Kilpailu käydään lyöntikilpailuna, jossa yleensä pelaajille luovutetaan lähtiessä lippu, johon on kiinnitetty hänen nimellään varustettu numeroitu lappu. Lippu asetetaan paikaan, jossa pelaajan pallo on silloin, Read more…

Bunkkeritalkoo jatkuu perjantaina

Bunkkerien kunnostus alkoi maanantaina, mutta taukosi vesisateen tultua. Remontissa käydään läpi kentän bunkkerit, parannellaan pohjat ja kunnostetaan reunat. Bunkkerit myös palautetaan alkuperäisiin mittoihin, kun osa esteistä on kasvanut aika paljon sisäänpäin. Sadepäivien jälkeen talkoot jatkuvat perjantaina 7.10 aamukahdeksalta. Omat lapiot mukaan. Kentällä on kaikkiaan 62 hiekkaestettä, jotka käydään läpi, joten lapiohommia riittää. Myös uutta hiekkaa on tilattu niin paljon, että toisellekin lapiomiehelle on tarvetta. Tervetuloa rakentamaan bunkkereista entistä parempia!

Remontti etenee väylä kerrallaan

Maanantaina 3.10. alkavan bunkkeriremontin vuoksi kenttä ei ole suljettuna. Bunkkereita korjataan yksi väylä kerrallaan, joten kaikki muut väylät ovat avoinna pelaamiselle. Korjaamisjärjestys on likiman seuraava: 7, 6, 5, 2, 1, 3, 9, 8. Talkooväki laittaa lyöntipaikalle kyltin merkiksi, jos väylä on suljettu. Kaivinkoneen lisäksi kentällä on useita lapiopartioita. Pelaajien tulee siis olla huolellisia ja huutaa heti fore, jos pallo vahingossa suuntautuu bunkkereissa olevia työmiehiä kohti. Bunkkeriremontin kestoa ei vielä osata arvioita, mutta tiedotetaan siitä kun heti kun mahdollista.

Bunkkeritalkoot maanantaina

Maanantaina aloitetaan yksi loppukesän isoimmista urakoista, kun hiekkaesteet korjataan ties kuinka monen vuoden jälkeen. Remontissa palautetaan ainakin osa bunkkereista alkuperäisiin mittoihin, leikataan reunat siistimmiksi, tarkistetaan salaojian toimivuus ja lisätään esteisiin uutta hiekkaa. Mitä enemmän saadaan talkooväkeä hommiin, sitä nopeammin saadaan homma tehtyä ja kenttä parempaan pelattavaan kuntoon tulevia vuosia varten. Hommat aloitetaan maanantaina 3.10 klo 8. Ota oma lapiot mukaan, jotta homma sujuu nopeasti.

Nurmi jäässä, järki päässä

Elämme jälleen niitä aikoja, jolloin yöpakkaset tulevat myös Ahmolle. Silloin pitää muistaa, mitä jäiselle nurmikolle tapahtuu, jos sen päällä kävellään – se kuolee juuriaan myöten. Siksi pakkastaamuina pitää huomioida, että kenttä on suljettu niin kauan kuin maassa on kuuraa. Silloin kannattaa suosiolla siirtää oma aamuvuoro vähän myähäisemmäksi. Ensi viikolla yöpakkasia ei ehkä ole niin kuin tänään, joten kentälle kyllä päästään, kun pidetään järki päässä, kun on maa jäässä.

Sinun kadonnut pallosi löytyi!

Sinun ja minun ja monen muunkin pallo löytyi nelosväylän lammesta torstaina, kun Järviballs.fi -porukan sukeltajat tulivat tutkimaan, kuinka paljon palloja on lampiin lyöty. Nelosen lammesta löytyi jo ensihakemalla muutama tuhat palloa ja puolen päivän aikaan kolmen hengen sukeltajaryhmä arveli, että määrä saattaa nousta kymmeneen tuhanteen iltapäivän aikana. Lammen syvyys syvimmältä kohdalta on lähes kolme metriä, joten palloja sinne mahtuu. Golfseuran ja Järviballsin sopimuksen mukaan sukeltajat erottelevat ja puhdistavat pallot ja hyväkuntoisista premium-luokan palloista osa tulee YSG:lle myyntiin ensi Read more…

Subscribe to our Newsletter

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.