YSG mukaan liiton tehokehittämisryhmään

Aluksi haluan vielä kiittää syyskokouksen väkeä puheenjohtajavalinnasta. YSG:n puheenjohtajuus on kunnia-asia, jossa perinteet velvoittavat. Onneksi edellisten puheenjohtajien erinomaisen työn jälkeen tehtävään on tässä vaiheessa helppo ryhtyä. Toiminta on hyvällä tasolla kautta linjan, ja olosuhteet ovat menneet viime vuosien aikana huimasti eteenpäin. Tuorein uudistus on harjoitusalueen remontti. Kunhan se ensi kesänä on valmis, Ahmo pystyy palvelemaan iisalmelaisia ja yläsavolaisia golfin harrastajien taas pikkuisen paremmin. Tulevien vuosien suurimmat haasteet seurassamme ovat jäsenmäärä ja jäsenistön aktiivinen toiminta. Pääsimme mukaan Golfliiton tehokehittämisprojektiin, Read more…

Kevätmatkalle Bulgariaan!

Ykkösgolf järjestää YSG:n senioreille ensi keväänä matkan Bulgariaan. Matkalle on vielä muutamia vapaita paikkoja, joten virkeiden eläkeläisten mukaan pääsee muutama muukin virkeä seuran jäsen. Matkalle on saatu kuusi lisäpaikkaa, matkalle on jo 20 lähtijää YSG:stä. Ja lähtijän ei siis tarvitse olla seniori, vaikka matka onkin senioreille kohdistettu. Ilmoittautumiset suoraan matkan järjestäjälle, Ykkösgolf / Petteri Antikainen puh.  040 127 4063, petteri.antikainen(a)ykkosmatkat.fi Lue lisää esitteestä.

Mainio meininki pikkujoulussa!

Syyskokous valitsi Tommi Korpihallan seuran puheenjohtajaksi Ylä-Savon Golfseuran pikkujoulua vietettiin lauantai-iltana Ravintola Raatihuoneella. Jouluruuan, puttikisan ja palkintojenjaon ja arpajaisten jälkeen ilta huipentui Trio Nuhapumpun tahdissa. Ennen illanviettoa kokoonnuttiin seuran syyskokoukseen, jossa hyväksyttiin ensi vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma sekä tehtiin henkilövalintoja. YSG:n puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittiin aiemmin varapuheenjohtajana ollut Tommi Korpihalla. Erovuoroisista jäsenistä naiskapteenina valittiin jatkamaan Kaisa Silaskivi. Puheenjohtajaksi siirtyvän Korpihallan paikalle johtokuntaan valittiin Olli-Pekka Kuosmanen. Lisäksi johtokuntaan valittiin seuran pro, jotta seuran valmennuksellisen ja kurssitoiminnan suhdetta voidaan tiivistää. Read more…

Kokouskutsu

Ylä-Savon Golfseuran syyskokous järjestetään 23.11. klo 18 ravintola Raatihuoneella (Kauppakatu 22). Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen pikkujoulu. Lisätietoja ja ilmoittautumiset pikkujouluun: www.ysg.fi/osallistu Tervetuloa Johtokunta  Lisätietoja: http://www.ysg.fi/nuhapumppu-pikkujoulussa-syyskouksessa-henkilovaihdoksia/

Nuhapumppu pikkujoulussa – syyskokouksessa henkilövaihdoksia!

Golfseuran pikkujouluun on tulossa aika mellevätä ohjelmata ja orkesterin kappaleiden spiikkaukset saattavat tulla tarkasti savon murteella, sillä illan esiintyjäksi on varmistunut Trio Nuhapumppu, jossa omia kielisoittimiaan näppäilee Asterixin savonkielisestä käännöksestäkin tutuksi tullut Olavi Rytkönen. Bändi ottaa Raatihuoneen haltuun illan päätteeksi. Monipuoliseen, pikkujoulumaiseen musiikkiin voi etukäteen tutustua YouTubessa. Olavi Rytkönen on äänessä jo ennen keikkaa, sillä hän on mukana juontamassa ja jakamassa monenlaisia palkintoja. Illan aikana palkitaan aiempina vuosina tutuksi tulleiden palkintojen lisäksi muun muassa seuraavia: vuoden työmyyrä vuoden Read more…

Ahmo kausi päättyi

Nyt se päivä koitti, jota jo pitkään osattiin odottaa: kausi on lopullisesti päättynyt. Sää Ahmolla on lähiaikoina sellainen, että kenttätoimikunta päästi kentän vihdoin talviunille. Kentälle meneminen on siis nyt talven ajan kielletty. Ahmon golfkaudella päästiin nauttimaan erinomaisessa kunnossa olleella kentällä ja ennenkaikkea huippukuntoisilla griineillä. Oli hieno kesä. Kausi päättyi uuden harjoitusalueen rakentamiseen ja alueen viimeistely sekä kylvätyöt tehdään heti keväällä. Sitten vaan toivotaan, että uusi harjoitusalue tulee mahdollisimman nopeasti käyttökuntoon. Mutta eihän golfseura uinu talviuntakaan, kun uutta jo Read more…

Pikkujoulu ja syyskokous 23.11.

Golfseuran pikkujoulua vietetään tänä vuonna 23.11., kuten osa jäsenistä on jo huomannut. Samana iltana on seuran syyskokous, jossa tehdään taas isoja päätöksiä. Syyskokouksessa valitaan uusia jäseniä erivuoroisten tilalle. Tänä vuonna erovuoroisia ovat puheenjohtaja Kari Puumalainen sekä johtokunnan jäsenistä Kaisa Silaskivi ja Harri Partanen. PIkkujoulu ja syyskokous vietetään Ravintola Raatihuoneella. Kokous alkaa klo 18, pikkujoulun viettoon käymme klo 19. Ilmoittautuminen on jo käynnissä täällä. Pikkujoulun viettoon on tulossa uusia tuulahduksia, joten nyt kannattaa osallistua ja seurata ohjelman kehittymistä ilmoittautumissivulta Read more…

Harjoitusalueen remontti alkaa – greeni suljettu

Ahmon golfkentän uuden harjoitussalueen rakentaminen alkaa perjantaina 4.10. YSG:n ja urakoitsija Rakeikka Oy:n välinen urakka sopimus allekirjoitettiin torstaina. Työt alueella alkavat perjantaina, jolloin harjoitusalue suljetaan. Ykkösväylän keltainen ja valkoinen teeboksi siirtyvät eteenpäin punaisen kanssa samaan paikkaan, jotta työntekijöiden ei tarvitse väistellä palloja. Harjoitusalueen rakentaminen kestää muutaman viikon. Remontin etenemisestä tiedotetaan tilanteen mukaan.

Viheriöiden holkitus alkaa, alennusta pelimaksuihin

Ahmon erinomaisessa kunnossa läpi kesän olleiden viheriöiden talvihuolto alkaa tällä viikolla, jotta ne olisivat myös ensi vuonna yhdä hyvässä kunnossa. Greenien holkitus alkaa sään salliessa tällä viikolla ja etenee olosuhteiden mukaisesti. Koska puttaamisen ilo pikkuisen holkituksesta kärsii ja syksy on muutenkin mennyt jo pitemmälle, lasketaan loppukauden ajaksi vielä pelimaksuja: yhden ysin hinnalla eli 20 eurolla saa nyt pelata rajoituksessa saman päivän ajan. Vielä on kesää jäljellä!

Senioreiden kauden viimeinen kisa pelattu

Tänä harmaana päivänä onnistuimme kiertämään 18 väylää lähes kastumatta. Vaikka oli kyseessä kisa, niin kenttä kiersi hyvin ja peliaikaa meni vain kolme tuntia ja kolme varttia. Takana tuleva ryhmä vaati pelaamaan vielä nopeammin, mutta kyllä meille kyyti riitti. Kuvassa Hyyryläisen Eskon avausnäyte väylältä kaksi. Kisan tuloksiin pääset tästä. Ilta jatkuu saunomalla.

Subscribe to our Newsletter

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.