Harjoitusalue pian kylvövaiheessa

Viime syksynä alkanut uuden harjoitusalueen rakentaminen on ottanut isoja harppauksia eteenpän alkukesän aikana. Roudan sulamisen jälkeen urakoitsija on saanut maansiirtotyöt alueella valmiiksi. Maanantai-iltana joukko seuran talkooväkeä urakoi alueen reunat kuntoon, jotta alue päästään kylvämään vielä hyvän sään aikana. Kylvämisen jälkeen harjoitusaluetta kastellaan runsaasti, jotta kasvu pääsee vauhtiin mahdollisimman pian. Ykkösväylän avausten jälkeen kannattaa jatkossa katsella ympärilleen, ettei harjoitusalueelta saa vesisuihkua niskaansa. Range suljettu keskiviikkona Keskiviikkona viimeistellään myös lyöntialuetta. Tarkkuusviheriöille asennetaan tekonurmimatot, joten range on suljettu keskiviikkona asentamisen ajan. Read more…

Talkooväki koolle maanantaina

Melkein voisi kuvitella, että valtioneuvosto teki rajoitusten purkamiset juuri Ylä-Savon Golfseuran pyynnöstä keskiviikkona. Johtokunta oli näet juuri tiistaina päättänyt, että maanantaina 22.6. pidetään talkoot, joihin seuraväen toivotaan osallistuvan mahdollisimman runsaslukuisesti. Kyseessä on talkoot uuden harjoitusalueen viimestelyksi. Haravoimme alueen reunat ja keräämme alueella mahdollisesti vielä olevat isot kivet ja roskat pois. Talkooväen toivotaan ottavan mukaan omat puutarhaharavat (ei lehtiharava). Viimeistelemme alueen reunat. Kun se vaihe on tehty, pääsemme kylvämään alueelle nurmen. Sen jälkeen toivomme suotuisia olosuhteita, jotta nurmi kasvaa Read more…

Ahmolla kenttä palautuu normaaliksi

Golfin soveltava ohjeistus puretaan Ahmolla Suomen Golfliiton ohjeistuksen mukaan heti eli 17.6. lukien. Voimaan jää edelleen kaikkia koskevat yleiset viranomaisten antamat määräykset, ohjeet ja suositukset. Pelaajien ja golfyhteisöjen näkökulmasta tämä tarkoittaa omaehtoisen vastuullisen toiminnan noudattamista ja erityisesti edelleen tulee noudattaa sosiaalista turvaetäisyyttä, käsi- ja yskimishygieniaa sekä kulloisiakin kokoontumisrajoituksia ja ravintolatoiminnan ohjeistuksia. Koronavirustilanne on saatu Suomessa suhteellisen hyvin haltuun. Pelaajat ja golfyhteisöt ovat toimineet kevään ja alkukesän aikana esimerkillisen vastuullisesti. Toivomme, että niin tämä vastuullinen suhtautuminen ja toiminta jatkuu Read more…

Illan yhteislähtö klo 18

Illan pariskuntien viikkokilpailussa startataan kentälle yhteislähdöllä klo 18. Käytetään väyliä 1-4. Kenttä on suljettu ennen yhteislähtöä, joten ensimmäiset neljä väylää ovat tyhjiä klo 18. Ne ryhmät, jotka aloittavat kilpailun keskeltä kenttää, pelaavat alkuväylät uudelleen klo 19.30 alkaen. Kilpailuinfoa klubilla klo 17.30. Lähtölista

Senioreiden reikäpelit alkavat

Pelikaaviot on klubin ilmoitustaululla. Kaavioon merkitään mihin mennessä kunkin kierroksen pelit on pelattava. SU 14.06.2020 Reikäpeli naiset  (Cup) punainen tii, 50% tasoituksin MA 15.06.2020 Reikäpeli seniorit 50 v  (Cup) keltainen tii, tasoitukseton TI 16.06.2020  Reikäpeli seniorit 65 v  (Cup) Punainen tii, täysin tasoituksin (max 36). Tasoituksellisen reikäpelin ohje: Esimerkki: vastakkain pelaajat A ja B Naisten reikäpeli, 50 % tasoitukset:-pelaaja A tasoitus 12.5>pelitasoitus on 13 ja 50 % tasoitus on 7-pelaaja B tasoitus on 19.9>pelitasoitus on 21 ja 50 % tasoitus on Read more…

Eerikkala otti voiton kotikentällään

Ylä-Savon Golfseuran ja Eerikkala Golfin välinen seuraottelu päättyi sunnuntaina Tervossa kotijoukkue Eerikkalan voittoon. Kotijoukkue hallitsi tuulisessa säässä olosuhteet ja luki kotikentän griinit voittoisasti. Eerikkalan kotivoitto tuli lukemin 748 – 776. Naisten kilvan YSG voitti kahdella lyönnillä, mutta miesten sarjassa kotijoukkue oli tylympi isäntä. Vaativat olosuhteet eivät olleet vieraille suosiolliset, sillä Eerikkala voitti miesten sarjan 26 lyönnin erolla. YSG:n parhaasta suorituksesta vastasi naisten sarjan voittanut Päivi Hyyryläinen, joka pelasi tuloksen 73. Miesten sarjassa parhaasta YSG:n suorituksesta vastasi Pauli Niiranen, Read more…

Svensk / Vainionpää scramblen voittoon

Ahmon golfkauden ensimmäinen kilpailu päättyi lauantaina YSG:n Janne Svenskin ja Aki Vainionpään voittoon. Kaksikko pelasi tuulisella Ahmolla nettotuloksen 62 lyöntiä, jolla he voittivat A.J. Piippo scramblen yhden lyönnin erolla. Toiseksi kilpailussa sijoittuivat Kajaanin Golfia edustaneen Matti Korhosen ja YSG:n Pertti Lankisen joukkue. Yhden lyönnin voittajalle hävisivät niinikään kolmanneksi sijoittuneet Kajaani Golfin Mikko Korhonen ja Katinkulta Golfin Juho Selesniemi. Päivän parhaat scratch-tulokset merkkasivat kaksikot Svenk/Vainionpää ja Korhonen/Selesniemi, jotka molemmat kiersivät kentän tulokseen 63 lyöntiä. Pisimmän avauksen kilpailussa löi YSG:n Read more…

Muutos puulaakin pelimuotoon

Monet pelaajat ovat toivoneet, että puulaakin pelimuotoa muutettaisiin. Ja nyt se sitten tapahtuu: muutetaan pelimuodoksi scramble, jos se houkuttaa lisää joukkueita mukaan. Puulaakiin voi ilmoittautua viimeistään keskiviikkona. Aikaisemmat ilmoittautumiset ovat voimassa, jos niitä ei erikseen peruta. Puulaaki pelataan, mikäli joukkueita ilmoittautuu riittävästi. Joukkue voi olla työpaikan joukkue tai kaveriporukka, jossa on kaksi varsinaista pelaajaa ja yksi ”varahenkilö”. Lohkovaihe pelataan lyöntipelinä 9r, pudotuspelit reikäpelinä. Puolivälierät 9r, välierät ja mitalipelit 18r.Scramble hcp 25%. Esimerkki: Pelaaja 1: Slope 14, Pelaaja 2: Read more…

Yhteiskuljetus Eerikkalaan

Lähdemme sunnuntaina Tervoon seuraotteluun Eerikkala Golfin vieraaksi. Pelimatkalle lähdetään yhteiskyydillä. Auto starttaa matkaan Iisalmen Citymarketin pihasta klo 7.30. Paluu samaan paikaan, kun olemme noutaneet palkinnot kotiin 🙂

Subscribe to our Newsletter

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.