Ahmo sai hiekkakylvyn

Kevät on edennyt jo pääsiäiseen asti ja lumet ovat saaneet kyytiä Ahmolla. Viime vuonna vähäisen lumipeitteen vuoksi tekemättä jäänyt hiekoitus päästiin nyt tekemään juuri ennen pääsiäistä. Kentän lumipeitetteen paksuutta seurattiin jo jonkin aikaa ja pitkään tilanne oli se, että paksun lumipeiteen vuoksi hiekan levitykseen ei päästy, kun traktori ei olisi voinut liian paksussa hangessa kulkea. Kun lumipeite oheni muutamassa päivässä tarpeeksi, päästiin keskiviikkona tositoimiin ja levittämään samalla pitkästä aikaa kunnon kalkitus ja hiekoitus parin vuoden tauon jälkeen. Kiitos Read more…

Nelosväylä Ahmon vaikein

Viime syksynä alkanut Ahmon kentän reittaus on vihdoin valmistunut väylien HCP-arvoja myöten. Kenttä ja pelaajat ovat vuosien verralla muuttuneet sen verran, että HCP-arvot muuttuvat. Kentän vaikein välylä on edelleen nelosväylä, mutta helpoin väylä muuttui talven aikana. Ahmon helpoin väylä on jatkossa ykkösväylä. Ykkösväylän asema kentän helpoimpana väylänä on selvä: se on mittausten perusteella helpoin ja se on myös pelattujen tulosten perusteella helpoin. Ja kun kentän väylien vaikeusastetta kysyttiin pelaajillta, ykkönen oli myös kyselyissä pelaajien mmielestä helpoin väylä. Vanhassa Read more…

Kentta_4_5_2005 V.yl.-1 (1)

Mikä väylä on helpoin?

Monet varmaankin huomasivat viime syksynä, että golfliiton reittausryhmä kävi Ahmolla muutaman vuoden jälkeen tekemässä tarkistusmittaukset, että kentän rating saadaan ajan tasalle. Operaatiossa on kyse siitä, että selvitetään kentän väylien leveydet ja pituudet ja erilaisten esteiden sijoittuminen kenttäalueella. Kaikkien mittausten perusteella tehdään course rating, jonka perusteella eri kentät voidaan laittaa vaikeusjärjestetykseen ja laskea siten tasoitukset yhdenmukaiseksi kenttien välillä. Ahmolla on vuosien verralla tehty uusia lyöntipaikkoja ja puita on kaadettu. Samaan aikaa välineet ovat kehittyneet ja luonnollisesti myös pelaajien taitotaso Read more…

Alueen edullisinta golfia

Seuran johtokunta kokoontui torstai-iltana kauden ensimmäiseen kokoukseen. Kokouksessa järjestäydyttiin ja jaettiin toimintaa toimikuntiin. Myös tulevan juhlavuoden pelaamisen taksoja mietitiin. Ensi kesän kausimaksun hinnaksi vahvistettiin 410 euroa, mikä oli myös tämän vuoden talousarvion lähtökohta. Alle 18-vuotiaat pelaavat edelleen maksuttomasti, täysi-ikäisten opiskelijoiden hinta on 199 euroa. Yksittäisen kierroksen hinnaksi johtokunta päätti 27 euroa. Koko päivän pelimaksun hinta on 37 euroa. Näillä hinnoilla YSG lähtee juhlavuoteen yhtenä seudun edullisimmista kentistä eikä hintaa nosteta keskellä kesää, vaan näillä hinnoilla pelataan koko kesän Read more…

Ennätysvuosi takana – juhlavuosi edessä

Hyvää alkanutta vuotta. Päivä pitenee nyt kukonhyppy kerrallaan ja joka hetki ollaan taas lähempänä uuden golfkauden alkua. Laitetaan nyt sormet ja varpaat pystyyn, jotta korona pysyisi aisoissa kevään ajan ja pääsisimme aloittamaan golfkauden normaalissa merkeissä. Viime kausi oli Ylä-Savon Golfseuralle ennätyksellinen. Jäsenmäärän hienoinen alamäki saatiin taittumaan, sillä viime vuoden päätteeksi seurassamme oli jäseniä 683, joka oli enemmän kuin edellisvuonna. Kauden aikana Ahmolla kierrettiin kaikkiaan yli 18.000 kierrosta, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Korona teki kauden alusta vaikean, ja Read more…

Kunnonkohotusta tarjolla

Golfseuran uusi yhteistyökumppani KuntoStep tarjoaa kevään ajaksi golfareille pienryhmävalmennusta, joka on ajoitettu sopivasti päättymänä juuri ennen golfkauden alkua. Ohjaajana toimii Ahmolta tuttu Harri. Lisätietoa valmennuksesta saat esitteestä.

YSG:n Seniorien kisaohjelma vuodelle 2021

Sovittuja kisoja: 10.6 Kajaani-Nurmes-YSG seniorien seuraottelu Ahmolla (siirretty pelattavaksi myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan )-ilmoittautuminen: Nex-Golf 12.8 Eerikkala Golf-YSG senioriottelu Tervossa-ilmoittautuminen :nex-golf Seniorien viikkokisat Ahmolla pääsääntöisesti 9 reikää torstaisin. Pelimuodot ilmoitetaan myöhemmin. Lähtöajat 9.30-10.30 ilmoittautumiset: Nex-Golf, clubilla tai puhelimella. 3.6. ilm. Nex-Golf 17.6 , 24.6 , 1.7 , 8.7 , 15.7 , 22.7 , 29.7 , 5.8 ei kisaa , 12.8 seuraottelu Eerikkala-YSG Ahmo ilm. Nex-Golf20.8 , 27.8 , 3.9 , 10.9 , 17.9 , 24.9. Siis 14 viikkokisapäivää koronatilanteen Read more…

Pipoja alkuviikosta

Golfseuran uusia pipoja on saatavana maanantaina ja tiistaina Tommilta Louhenkadulta. Mainio vihje vaikkapa pukinkonttiin! Louhenkatu 5, (Hillan vastapäätä, 2. krs, oikealla käytävän päässä) Pipon hinta 25 e, maksu käteisellä tai suoraan seuran tilille FI 82 5068 0620 0816 93. 

YSG:n pipot nyt myynnissä!

Ylä-Savon Golfseuran logolla varustetut pipot saapuivat pitkän odotuksen jälkeen keskiviikkona Iisalmeen. Onneksi ne ehtivät vielä päähän ennen kovia pakkasia ja nopeimmille ne ovat mainio lahjavinkki yläsavolaisen golffarin joulupakettiin. Pipo on 100% polyakryyliä. Edessä on YSG:n logo ja valkeassa kudoksessa on teksti SINCE 1991. Pipon hinta YSG:n jäsenille on 25 euroa. Sen voi maksaa noutaessa tai etukäteen seuran tilille FI 82 5068 0620 0816 93. Kuitti näytettävä noutaessa. Pipoja on noudettavissa Tommin Mediatoimistolta, Louhenkatu 5, 2. krs (Hillan vastapäätä, Read more…

Arto Haaksluoto YSG:n kapteeniksi

Ylä-Savon golfseura sai perjantai-iltana uuden kapteenin, kun seuran syyskokous valitsi kapteenin paikasta luopuneen Antti Piipon seuraajaksi Arto Haaksluodon. Haaksluoto kiitti kunniatehtävästään arvellen oman työpanoksensa painottuvan kilpailutoimintaan. Kapteenin kenkiin hän hyppää mielenkiinnolla. – Kapteenin tehtävä seurassa on perinteikäs ja arvokas. Siksi kiitän kokousväkeä valinnasta ja otan sen haasteena vastaan. Antti on hoitanut kapteenin tehtävää pitkään ansiokkaasti, joten häneltä jää isot saappaat täytettäväksi, Haaksluoto kiitteli. Seuran johtokuntaan valittiin uutena jäsenenä Henri Kähärä. Jari Aho valittiin jatkamaan johtokunnassa. Heidän lisäkseen johtokunnan Read more…

Subscribe to our Newsletter

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.